Lahti KV 22.3.2015

Leijonien Lahti KV näyttelyreissu!



Niin lähti käyntiin Sunnuntai aamu kauniin ja lämpimän keväisen sään jälkeen oli säänherra päättänyt laittaa meidän kiusaksi -12 astetta pakkasta aamusta. No siinä autoa pakatessa ei se vielä kauheasti haitannut. Mutta kun istahdin autoon ja aloin käynnistellä, niin ei auto lähtenytkään käyntiin.  Pienoisen paniikin jälkeen, mietin mitä tehdä. Soitto iskälle ja sieltä tuli kehotus laittaa auto lämmitykseen. No auto piuhan nokkaan ja juomaan lisää kahvia sisälle. Puoli tuntia ja lähtihän se auto siitä sitten käyntiin. Ja matka alkoi. Äitini hyppäsi matkalla avuksi.
Lahteen päästiin ja siellähän oli jo hännänheiluttajia sekä niiden omistajia hymyssä suin. Tilaa Lahdessa on kolme eri hallia käytössä. Mutta tuntui, että toiset hallit olivat todella täysiä ja toisaalla oli taas tilaa.  Kavereiden tapaamisen kannalta oli myös hankalaa, kun oli monessa hallissa. Niin ei välttämättä nähnyt kaikkia päivänaikana.  Löwcheitä oli ilmoittautunut kuusi joista minun oli kolme. Tuomarina toimi Mrs Schneider (Australia). Hän ei paljoa koiria liikutellut. Mikä on minun mielestä harmillista. Koska leijonakin on liikkuva rotu ja eloisuus tulevat esiin juuri liikkeessä. Ja kyllähän sitä nyt haluaisi siellä kehässä itsekin hiukan tehdä töitä ja liikkua J No jokainen tuomari toimii omalla tavallaan.
Meidän tulokset tältä päivältä oli :
CHIC CHOIX ZUPERBE CHIC "Eldar"  oli PU1 ja VSP CACIB,  CHIC CHOIX JOHN MURRAY "Lordi" PU2 vara-CACIB  ja HERMA’S HEADLAND JE VEUX LE MONDE "Jade"  KP ROP pentu


Loistavasti siis meni päivä. Kiitos vielä poikien toiselle omistajalle Outille joka olikin esittämässä Eldarin kehässä. Ja pikku Jade loisti taas olemuksellaan. Hän tapansa mukaan hurmasi ihmisiä ja koiria niin kehässä kuin kehän ulkopuolella. Hän siis osaa ottaa yleisönsä.  Ja selkeästi nauttii näyttelyistä ja saamasta huomiostaan.  Paljon oli ystäviä ja naurua hymyä ja halauksia. Siis juuri sitä mukavaa yhdessä oloa jota näyttelyt ovat. Se jo kuvastaa kun jäimme äidin kanssa katsomaan näyttelyt ihan loppuun asti, vaikka olisi voinut lähteä kotiin. Onnittelut kaikille voittaneille. Ja niille joilla ei mennyt niin hyvin. Niin muistakaa se on vain näyttely muiden joukossa. Ja jokaisella tuomarilla on oma makunsa. Tärkeintä on nauttia hetkestä ja päivästä jonka saa viettää ihanan harrastuksen parissa. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Estonian Winner 2015

Bussimatka Jällivaara Ruotsi

Mitä meille kuuluu